Ajankohtaista

Valtakunnallisten Tenava- ja Suurleirien kilpailujärjestelmään tehdään muutos tulevalle kaudelle. Ilmoittautuessaan joukkue saa esittää toiveensa osallistumisesta kilpa- tai pelisarjaan, mutta lopullisen päätöksen tekee leirien kilpailutoimintaa ohjaava ryhmä edellisten vuosien sijoitusten, maakuntien näkemyksen ja joukkueiden toiveiden perusteella.
Pesäpalloliiton johtokunta on vahvistanut pelaaja- ja tuomarilisenssien hinnat kaudelle 1.4.2012–31.3.2013.
Angry Birds –videopelistä tuttu Jaakko Iisalo, TV-sarjojen Duudsonit ja Madventures taustavoima Risto Kuulasmaa sekä pesäpallon monitoimimies Jani Valkeapää laittavat kansallispelimme uuteen muottiin maanantaina YLE TV2:n Kansallisaarre-sarjassa.
Seurojen hyvinvointia ja osaamista halutaan parantaa tarjoamalla erilaisia kohtaamisia ja koulutusta. Pesäpallon juhlavuosi 2012 avataan kolmen alueen yhteisellä kohtaamisella. Seurat kutsutaan avauskiilaan teemalla viestintä, markkinointi ja toimijoiden rekrytointi.
Kankaanpään Maila on palkittu vuoden pesäpalloseurana Pesäpalloliiton syyskokouksen yhteydessä Jyväskylässä. Vuoden junioriseuraksi arvostettiin Oulun Lippo Juniorit.
Pesäpalloliiton kilpailun johtoryhmän päätöksellä Reisjärven Pilke ja Vihdin Pallo 2 pelaavat naisten uudessa kahdeksan joukkueen Ykköspesiksessä kaudella 2012.
Pakkanen paukkuu ulkona ja korkeat lumivallit piirtävät talvimaisemaa, kun tammikuinen ilta alkaa hämärtyä. Pesäpallon pelaaminen ei ensimmäisenä tulisi mieleen, mutta hallista kajastava valo antaa olettaa muuta. Pesäpallon juhlavuoden tunnelmallinen avaus koetaan Hitterin illassa kuudella paikkakunnalla 6. tammikuuta. Osallistuminen on ilmaista, mutta poisjäänti voi maksaa suuren henkilökohtaisen ja joukkueen pettymyksen.
YLE TV2:n Koura-palkitun Kansallisaarre-sarjan seuraava tuotantokausi avataan 28. marraskuuta, kun kansallispelimme pesäpallo keksitään uudestaan. Mukana ovat Angry Birds –videopelistä tuttu Jaakko Iisalo, TV-sarjojen Duudsonit ja Madventures taustavoima Risto Kuulasmaa sekä pesäpallon monitoimimies Jani Valkeapää.
Länsi-Suomen Pesiksen alueella koulutetaan paljon eri seuratoimijoita keväällä 2012.
RSS ATOM